Asiakaskokemus-artikkeleissamme asiakkaamme kertovat nimettömästi mutta omin sanoin kokemuksistaan Lukkarila & Ahola – asianajotoimistosta ja oikeusprosessista, jonka ovat käyneet läpi.

Ostimme vanhan mutta upean rintamamiestalon, johon teetettiin ostohetkellä kuntokartoitus. Kartoituksen mukaan kaiken piti olla kunnossa ja talo oli kaikilla mittareilla katsottuna täysin asumiskelpoinen. Kuntotarkastajakin ylisti talon maasta taivaisiin ja sanoi, että jos hänellä olisi tarvetta, hän ostaisi talon itselleen.

“Jäljelle jäivät ulkoseinät, runko ja tolpat”

Kun sitten aloimme tekemään kylpyhuoneeseen asianmukaisia ja nykypäiväisiä vesieristyksiä ja näimme seinän sisältä tulevat rakenteet, tilanne avautui meille koko karmeudessaan.  Jouduimme purkamaan taloa metri metriltä ja ongelmia löytyi kokoajan lisää. Lopuksi jäljelle jäivät ulkoseinät, runko ja tolpat. Jouduimme tekemään taloon todella kattavan puolentoista vuoden remontin, johon upposi rahaa yli 70 000 euroa.

Yritimme sovintoa useita vuosia – turhaan

Ongelmien ilmetessä yritimme ottaa myyjiin yhteyttä neuvotellaksemme esimerkiksi hinnan alentamisesta, mutta turhaan. Ennen ostopäätöstämme myyjät antoivat meille jopa asunnon avaimet, jotta voisimme halutessamme käydä katsomassa taloa omalla ajallamme. Vaikutti siltä, ettei heillä ollut mitään salattavaa. Aiemmin niin ystävälliset ja avuliaat myyjät osoittautuivatkin hyvin peräänantamattomiksi, eikä sopuun meinattu päästä mitenkään. Emme todellakaan halunneet aloittaa riitaa asiasta, vaan koitimme ensin sovintoa. Itse asiassa yritimme sovintoa useita vuosia, ilman tuloksia.

Oli aika jatkaa asiaa asianajajien kanssa

Myöhemmin alkoi käydä selville, että myyjillä oli ollut jo etukäteen tiedossa iso osa näistä ongelmista. Totesimme, että asiaa on parasta jatkaa asianajajien välityksellä ja päätimme ottaa yhteyttä Hannu Lukkarilaan, joka on nimenä ja henkilönä aika tunnettu. Olimme kuulleet, että hän on hoitanut monia asioita hyvin. Kävimme Lukkarila & Aholan nettisivuilla toteamassa, että Hannu on ollut tekemisissä samantyyppisten riita-asioiden kanssa ennenkin.

Soitto Hannulle, ja asiat alkavat järjestyä

Soiton jälkeen tuli rauhoittava olo. Nyt oli ainakin joku, joka oikeasti tietää, mitä tässä vaiheessa pitää tehdä. Hannu oli tapaamisessa hyvin rauhallinen eikä lähtenyt provosoimaan mihinkään suuntaan, vaikka itsellä tietenkin oli jo hätääntynyt olo ja tunteet pinnassa.

Lopulta juttu meni käräjille. Yritimme vielä ennen valmisteluistuntoa tehdä sovintoa ja myös vastapuolen asianajaja ja tuomari olivat vahvasti sovinnon kannalla.

Oikeus toteutui  

Valmisteluistunnon jälkeen toiseltakin osapuolelta alkoi viimein tulemaan sovintoesityksiä ja meidän onneksemme saimme lopulta sovun aikaiseksi. Tuntuu, että oikeus toteutui.

Asianajajan rooli oli tässä todella merkittävä. Ei asiaa muuten olisi voinut viedä eteenpäin eikä tähän lopputulokseen olisi päästy. Täytyy luottaa siihen, että asianajaja tietää, mitä tekee.

Näin jälkiviisaana voisi sanoa, että jäitä hattuun! Itkeminen tai yöunien menettäminen ei auta asiaa. Puhuminen auttaa, yksin ei kannata jäädä asioita miettimään.

ASIANAJOTOIMISTO LUKKARILA & AHOLA OY

Asianajotoimisto Lukkarila & Ahola Oy on kaupungin vanhin mutta samalla edelleen virkeä ja terävä, aikaansa seuraava asianajotoimisto, joka tarjoaa parhaan mahdollisen avun oikeudelliseen ongelmaasi.

Kuulumme valtakunnalliseen itsenäisten asianajotoimistojen Opuslex-verkostoon. Asianajotoimisto Lukkarila & Aholan Oy:n asianajajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä.

Sijantikartta, Asianajotoimisto Lukkarila & Ahola Oy Hallituskatu 26, 96100 Rovaniemi