Asianajotoimisto Lukkarila & Ahola Oy

Yhdistysasiat

Olemme erikostuneet yhdistysriitoihin. Asianajaja Hannu Lukkarila on vastannut vuodesta 1988 alkaen Suomen Metsästäjäliiton jäsenlehdessä niin yhdistysten kuin niiden jäsenten esittämiin kysymyksiin ja hän on hoitanut kymmeniä yhdistysriitoja eri puolella Suomea.

Suomi on aatteellisten yhdistysten luvattu maa. Yhdistyslaki on tarkoituksella pyritty laatimaan niin lyhyeksi ja selkeäksi, että kansalaiset voisivat hoitaa omia yhdistyksiään ilman juristien apua. Yhdistyslain johtavana periaatteena on yhdistysten päätöksenteon itsenäisyys eli yhdistysautonomia sekä yhdistyksen jäsenten samanvertaisuus. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhdistykset saavat päättää omat sisäiset tarkoituksenmukaisuuskysymykset haluamal-

laan tavalla enemmistöpäätöksin. Jäsenellä ei ole tarkoituksenmukaisuusharkintaan liittyvistä päätöksistä edes valitusoikeutta, mikäli päätökset on tehty muodollisesti oikein eli noudattaen yhdistyslakia ja yhdistyksen omia sääntöjä sekä huomioon ottaen velvollisuuden kohdella jäseniään myös päätöksenteossa samanarvoisesti.

Monesti asiat riitautuvat niin pahasti, että ratkaisua joudutaan hakemaan oikeudelta. Oikeudenkäyntiin liittyy aina suuri taloudellinen riski, koska hävinnyt osapuoli joutuu lähes poikkeuksetta maksamaan voittaneen osapuolen oikeudenkäyntikulut. Oikeusturvaetukaan ei korvaa kuin oman asiamiehen osalta kulut ja nekin vain vakuutuskirjasta ilmenevällä tavalla. Tämän vuoksi on tärkeätä, että asiantuntija arvioi aina ennen oikeudenkäyntiin ryhtymistä menestymismahdollisuudet ja kuluriskin.