pienivaakakuva

Perintöoikeus

Perunkirjoitus

Perittävän kuoltua on ensimmäisenä oikeudellisena toimena yleensä perunkirjoituksen hoitaminen. Perunkirjoitus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta, ja siinä kirjataan pesän osakkaat, varat, velat sekä tiettyjä muita perinnönjaon kannalta tarpeellisia tietoja. Toimistomme hoitaa vaativatkin perunkirjoitukset ammattitaitoisesti ja kustannustehokkaasti.

Perinnönjako

Perinnönjako on mahdollista suorittaa perunkirjoituksen jälkeen. Perintö on mahdollista jakaa osakkaiden keskinäisenä jakona eli niin kutsuttuna sopimusjakona, tai ellei sopimuksen päästä, oikeuden määräämän pesänjakajan tekemällä jakopäätöksellä. Sopimusjako on yleensä pesän osakkaiden kannalta monessa suhteessa parempi ratkaisu ja siihen kannattaa pyrkiä tarvittaessa asianajajan puoleen kääntymällä. Perintö-

oikeudellisissa asioissa korostuu usein asianajajan taito selostaa perinnön jakamiseen liittyvät oikeudelliset seikat asian osapuolille siten, että perinnön jakamiseen liittyvä tai muu perintöoikeudellinen ongelma on sovittavissa osapuolten kesken ilman kuluja aiheuttavaa riitelyä.

Mikäli ongelma ei ratkea sovinnollisesti tai kuolinpesän jakaminen sopimusteitse on esimerkiksi kuolinpesän osakkaiden suuren lukumäärän vuoksi hankalaa, on ratkaisu pesänselvittäjän tai -jakajan määräyksen hakeminen tuomioistuimelta. Yksikin pesän osakas voi hakea pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä. Pesänselvittäjä selvittää pesän varat ja velat ja saattaa kuolinpesän jakokuntoon. Pesänjakaja päättää perinnönjaon sisällön ellei hän saa osakkaita sopimaan siitä keskenään.

Olemme hoitaneet lukuisia perintöoikeudellisia toimeksiantoja pesän osakkaan avustajan, pesänselvittäjän tai pesänjakajan roolissa.