pienivaakakuva

Metsästysrikokset

Olemme erikoistuneet vaativien metsästysrikosten hoitamiseen. Ongelmana metsästysrikoksissa on usein se, ettei syyttäjillä eikä syytteen kohtalosta päättävillä oikeuden tuomareilla juurikaan ole kokemusta käytännön metsästyksestä. Sama koskee usein myös avustajaa. Metsästysrikoksesta epäillyllä on oikeus käyttää ja vaatia avustajaa jo heti ensimmäisestä poliisikuulustelusta lähtien. Tätä oikeuttaa kannattaa käyttää. Tuomio metsästysrikoksesta aiheuttaa tuomitulle tuomion ja metsästyskiellon lisäksi myös hallinnollisia seuraamuksia eli poliisiviranomainen saattaa puuttua tuomitun oikeuteen saada pitää hallussaan metsästysaseita. Metsästäjällä on paljon pelissä, jos hän joutuu epäillyksi tai tuomituksi metsästysrikoksesta.

Vuonna 2011 metsästysrangaistussäännök-siin lisättiin uutena tekomuotona törkeä

metsästysrikos. Vaikka säännös oli tarkoitettu lähinnä ehkäisemään ammattimaista salametsästystä, poliisi kirjaa helposti suurpetoja koskevissa jutuissa tutkintanimikkeeksi törkeän metsästysrikoksen, joka mahdollistaa laajan pakkokeinojen käytön. Jo tämä aiheuttaa sen, että metsästäjältä voidaan perua poliisin antamin väliaikaismääräyksin kaikkien aseiden hallussapitoluvat. Metsästyslain säännösten tulkinnassa on ollut myös oikeudessa ongelmia. Tämä koskee erityisesti rajanvetoa harkittaessa onko teko törkeä metsästysrikos, tavallinen metsästysrikos vai metsästysrikkomus.

Metsästysrikosoikeudenkäynnissä on tärkeätä, että avustaja pystyy tarvittaessa asiantuntijatodistajien avulla selvittämään oikeudelle, mm. miten metsästys käytännössä tapahtuu ja miten saaliseläimet käyttäytyvät.